Nyt kun istun bussissa pienehkössä liikenneruuhkassa on ehkä mahdollisesti paras hetki blogata tästä aiheesta, josta olen jo halunnut pitkään kirjoittaa. Paikallisesta bussikulttuurista nimittäin.
Muutin noin muutamia viikkoja sitten hieman syrjäisemmälle seudulle täällä Pekingissä, noin 40km päähän ydinkeskustasta. Tai "tuppukylään keskelle ei mitään", kuten keskustan fiineimmillä alueilla asuvat kiinalaiskaverini naureskelivat. Vaihtelu virkistää ja ainakin täällä YanShan(燕山):in alueella Pekingissä on vähemmän ruuhkaista, ilma on puhtaampaa ja ihmisiä on huomattavasti vähemmän. Meno on paljon paikallisempaa ja ns autenttisempaa kuin ydinkeskustassa. Täältä ydinkeskustaan autoilee noin tunnissa, julkisilla keskustaan kestää non 1,5-2 tuntia riippuen kuun ja tähtien asennosta noin esimerkiksi. Voi ehkä suomalaisten korvaan kuulostaa ihan hirvittävältä matkalta, mutta vertailun vuoksi edellisestä majailupaikastani kesti tunti ja joskus puolikintoista tuntia julkisilla tai autolla kaupungin toiselle puolelle, joten muutos ei ole ajallisesti iso. Täältä tuppukylästä matka keskustaan kustantaa 14¥/suunta julkisilla. Autoillen noin satasen yuania suuntaansa. Mutta paikallismatkailu on ihan hauskaa ja on ollut mielenkiintoista päästä tutustumaan paremmin vähiten käyttämääni julkiseen kulkuvälineeseen täällä. Bussiin.
Bussimatkailu Pekingissä on huisin jännää. Ensinnäkin busseillahan ei täällä ole minkäänlaisia aikatauluja. Ei ole myöskään mitään näppärää bussitutkasovellusta (ainakaan tietääkseni) mistä näkisi milloin mikäkin bussi on tulossa. Bussin tulo pysäkille voi kestää mitä tahansa muutamasta minuutista tuntiin. Pysäkeillä on ainoastaan lista linjojen pysäkeistä, arvioitu matkan kesto kyseiseltä pysäkiltä seuraaville pysäkeille sekä milloin ensimmäinen ja viimeinen bussi lähtee pääteasemalta. Aikatauluttomuus selittyy liikenneruuhkilla. On mahdotonta antaa arvioitua saapumisaikaa kun liikenneruuhka täällä voi pahimmillaan tarkoittaa usein useampien tuntien seisausta. Usein paras vaihtoehto ehkäistä omia myöhästymisiä on mennä seisoskelemaan pysäkille puolisen tuntia ennakkoon. Joskus sekään ei riitä.
Onneksi täällä on ok myöhästyä. Aina voi sanoa että nyt ei kehä kakkonen vetänyt, sori siitä.
Miljoonametropolissa työttömyyttä on kekseliäästi vähennetty keksimällä kaikenlaisia tarpeettomia duuneja, myös busseihin. Siinä missä Suomessa bussissa on vain kuljettaja, täällä bussissa on kuljettajan lisäksi usein vähintään kaksi muuta työntekijää. Näistä toinen on usein vartija tai "julkisten kulkuvälineiden turvallisuusvastaava" - hienoilla titteleillä pönkitetään kivasti bussivaksien egoa. Ehdottomasti oma lemppari näistä bussityöntekijöistä on kuuluttaja/rahastaja. Välillä yksi henkilö hoitaa näitä tehtäviä, toisinaan nämä vaativat tehtävät ovat jaettu kahden henkilön kesken.
Rahastajan tehtävä on hieman ehkä helpompi kuin kuuluttajan. Rahastajan työnkuvaan kuuluu yllättäen lipunmyynti ja bussilippujen piippausten kuuntelu. Täällä ei ole mitään hienoa sähköistä bussikuittijärjestelmää joka tulostaisi bussilipun kuitille, vaan niin 50-luvun makuiset ihanat vanhahtavat bussilipukkeet. Ei niitä lippuja kukaan tietenkään tarkasta ja mitään vaihto-oikeuksia täällä ei ole, mutta muistoksi saa matkan pituudesta ja iästä riippuen eri värisen aivan varmasti silloin viiskytluvulla painetun pitkän ja ohuen paperilärpäkkeen. Bussista riippuen rahastaja istuu hänelle erikseen varatulla korokepenkillä edessään metallinen kolehtiboksi johon (tasa)raha laitetaan tai sitten rahastaja roikkuu väsyneesti jostain tolpasta rahavyön kera. On ollut hauskaa seurata kuinka tosissaan ja myöskin vähemmän tosissaan nämä rahastajat hoitavat välillä hommiaan. Joissakin busseissa rahastaja antaa sinulle lipun käteen väkisin, halusit tai et, osassa busseista on tee-se-itse-meininki tämän suhteen. Rahastaja nukkuu tai somettaa tuolillaan ja liput on laitettu kolehtiboksin eteen - ota lippu jos huvittaa. Tai älä ota. Ei oo mikään pakko hei.
Sitten on vielä nämä kuuluttajat. Toisinaan busseista puuttuu tämä moderni hienous nimittäin pysäkin nimen kertova elektroninen taulu. Sitten astuvat nämä työn sankarit kuvaan. Jotkut ottavat tämänkin työn liian tosissaan ja toisia ei kiinnosta pätkän vertaa. Kuuluttajan hommiin lukeutuu huutaa pysäkin nimi niin että kaikki varmasti kuulevat (tai eivät kuule, riippuen henkilön työmotivaatiosta) ja sitten esittää muutama visainen jatkokysymys. Homma menisi jotakuinkin näin Suomessa:
"Rautatieasemaaaah."
"Jääks kukaan pois?"
"Ei jää."
"Nyt olis hei Keskustori. Jääks kukaan pois Keskustorilla? KESKUSTORIIII"
Sitten tähän joku usein karjaisee että minäpä muuten jään tässä. Tai vastaavasti alkaa kuulua bussilippujen piippausta joka puolelta.
Bussin uudelleenlastauksen jälkeen tottakai pitää vielä huutaa perään vielä että "Ovet kii".
Ja tätä jatkuu pysäkiltä toiselle koko bussimatkan ajan. Kaikista motivoituneimmilla kuuluttajilla on tietysti vielä sellainen ihan saamarin ärsyttävä täysillä oleva rätisevä kuulokemikrofoni. En tajua miten joku pystyy vielä nukkumaan bussissa siinä mekkalassa, mutta on vissiin tottumuskysymys.
Nämä ja monta muuta bussimatkailun koomisuutta olen täällä päässyt kokemaan. Suosittelen edes testaamaan busseilua Kiinassa. Jos ei perille asti pääse niin ainakin tulee hyviä tarinoita.
Ainiin. Vielä viime hetken vinkki. Bussille ei suinkaan viitota täällä, vaan bussi pysähtyy aivan takuuvarmasti niin, että asettanut seisomaan bussikaistan keskireunamille. Joko näin, mutta kuskista (ja hänen kiinnostusasteestaan) riippuen bussi pysähtyy joka pysäkillä jos pysäkillä on ihmisiä. Suosittelen silti paikallista tapaa. Viittominen on junteille.
Matkustelun iloa kaikille :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti