Tsinghua Garden 清华园

Päätin aloittaa keskiviikkoni tekemällä kävelykierroksen Tsinghua-yliopiston (清华大学) puutarhassa. En ole koskaan aiemmin käynyt edes koko kampusalueella, joten tässä oli taas aimo annos turismia minullekin.

Tsinghuan yliopisto sijaitsee länsi-Pekingissä. Paikalle pääsee hyvin metrolla numero 4: jää pois East Gate of Peking Universityn pysäkillä, ja kävele hetki pohjoiseen. Tsinghuan yliopiston porttia on vaikea olla huomaamatta, sillä portilla parveilee laumoittain kiinalaisia vanhempia pienten lastensa kanssa ottamassa kuvia. Puisto on ilmainen, kuten koko kampusalue. Suosittelen lämpimästi saapumaan paikalle julkisilla tai kävellen, alue on todella ruuhkainen. Lisäksi kampusalue on aivan käsittämättömän kokoinen ja alueella eksyy vähän liiankin helposti. Totesin siis itse omasta kokemuksestani, että tältä lännessä sijaitsevalta portilta pääsee nopeiten puutarhaan, mikäli ei halua viettää aikaa samoillen ympäri kampusta, mikä on toki myös näkemisen arvoinen.

Kannattaa ottaa omat eväät mukaan (ja vettä! tms). Alueella sijaitsee kahvila ja myös ruokala/ravintola, mutta en niistä osaa sanoa sen tarkemmin. Kumpikaan ei ollut auki käyntihetkelläni. Puisto on kuitenkin melko iso ja siellä on paljon katseltavaa. Kannattaa saapua paikalle jo aamusta. Aamulla noin puoli yhdeksän aikaan puistossa oli nähtävissä kiinalaisten vanhuksien harrastuksien koko kirjo. Kalastusta, tansseja, jumppaa, taijia, kuoroja, soittajia, runon lukijoita, kultakalan pyydystystä, lautapelejä ym katseli mielellään pidempäänkin. Lähes joka kulman takana tapahtui jotain.

Puisto on tunnettu mm. useista kiinalaisia tieteilijöitä, kirjoittajia ja filosofeja (jne) esittävistä patsaistaan ja erityisesti massiivisesta lootus-puutarhasta joka oli näin elokuussa täydessä loistossaan. En ole ikinä nähnyt näin paljon lootuksia missään yhdellä kertaa. Puisto ei ole myöskään ruuhkainen. Jos haluaa tulla katselemaan erityiseti lootuksia, suosittelen Tsinghuan puistoa, joka ei ole mikään turistirysä, toisin kuin esim Beihai-puisto joka on myös tunnettu lootuksistaan.

Jos vielä intoa riittää, on lyhyen kävelymatkan päässä Yuanmingyuan-puisto, mutta sinne teen retken ehkä toisella kertaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti