Eräs kokemus kiinalaisesta sairaalasta
(Tämä postaus on jatkoa edelliselle tekstilleni: "Vesi vanhin voitehista? Testissä kiinalainen lääketiede!")
Viime jaksossa tapahtunutta:
Päädyin siis sairaalaan kiireellisenä tapauksena kiinalaiseen sairaalaan kaikista neuvoista ja lääkityksestä huolimatta. Yrttivalmisteista (=kiinalaisista lääkkeistä), kuumasta vedestä ja parasetamolista ei sitten kuitenkaan ollut apua.
Torstai-aamuna soitin ystävälleni ja ilmoitin, että nyt on kyllä pakko päästä käymään jossain terveyskeskuksessa, maksoi mitä maksoi. Edeltävänä yönä kaikki oireet olivat pahentuneet jo niin vaikeiksi, etten saanut kunnolla henkeä ja jouduin nukkumaan hengitysmaskin kanssa ne kaikki kolme tuntia jotka pystyin nukkumaan. Lisäksi oireisiin kuului jo oksentelua, huimausta ja yleistä pahoinvointia. Muutaman parasetamolin voimin pääsin jotenkuten sängystä ylös ja bussiin jotta pääsin sovittuun tapaamispaikkaan.
Ei mennyt kovinkaan kauaa kun odotellessani tuuperruin tuoliin, en saanut lähes ollenkaan enää henkeä. Kipu keuhkojen yläosassa ja kurkussa oli mieletön. Ilma tuntui raastavan joka ikisellä hengenvedolla. Ystävälläni tai kenelläkään muullakaan ei ollut minkäänlaista osaamista tilanteen suhteen, vaan sain kuunnella kiinaksi noin kymmenen minuuttia vääntöä siitä, että mihin sairaalaan minut pitäisi viedä ja millä. Onneksi kuitenkin itsellä on ensiaputaitoja sen verran, että pärjäsin tässä tilanteessa kovinkin hyvin ja käännyin makaamaan kyljelleni ja hengittelin paperikuppiin sen verran mitä vain pystyin. Luojan kiitos en menettänyt tajuntaani, vaikka tuntui siltä että sekin kävi todella lähellä kun näkö alkoi sumentua.
Olin sen verran kipuinen, ettei puheestani enää oikeastaan saanut enää kunnolla selvää (puhuminen sattui niin paljon) etten, olin todella kiitollinen siitä, että joku muu hoiti minut sairaalaan ja ennen kaikkea hoiti sen kaiken säätämisen kiinaksi. Kielitaitoni ovat suhteellisen rajoittuneet tällä osaamisalueella.
Ensimmäinen sairaala ei voinut ottaa minua vastaan, sillä sairaalassa ei ollut lainkaan röntgen-laitetta. Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, on tuberkuloosin riski melko korkea täällä, ja sitä seulotaan verinäyttein ja röntgenin. Kaikki yskäoireiset potilaat käytetään röntgenissä tämän riskin vuoksi.
Vesi vanhin voitehista? Testissä kiinalainen lääketiede!
Olen jo kolmatta kertaa kipeänä täällä hyvin lyhyen ajan sisällä (2kk/3kk sisällä), oireet ovat olleet joka kerta melko samankaltaisia, yöllistä kuumetta, äänen vievää kurkkukipua, vilunväristyksiä, kipua keuhkojen yläosassa ja hengitysvaikeuksia. Kuitenkin monesti nämä oireet ovat menneet yhtä nopeasti ohi kun ovat tulleetkin, joten en ole sinänsä ollut huolissaan näistä lyhyistä, joitakin päiviä kestävistä sairausjaksoista. Olen usein pistänyt oireita saasteiden piikkiin, vaikkei minulla aiemmin olekaan mitään oireita saasteista ilmaantunutkaan. Tietysti sitä on käynyt mielessä, että pitäisikö nyt kuitenkin varmuuden vuoksi käydä sairaalassa kääntymässä, koska riski tuberkuloositartunnalle on melko korkea täällä pitkällä oleskelulla.
Olen lisäksi siinä mielessä onnekas, että lähes kaikki kiinalaiset tuntuvat olevan lääkäreitä tai vähintäänkin farmakologeja. Kaikki nämä oireethan johtuvat yksinkertaisesti siitä, etten juo tarpeeksi kuumaa vettä. Erityisesti kuumaa kiehuvaa vettä, teen kanssa tai ilman, jota kiinalaiset kittaavat säästä ja kellonajasta huolimatta.
Kerran eräs ystäväni kertoi minulle avuaaliasti, että ruokamyrkytykseni nyt sattui johtumaan kuitenkin ihan vain siitä, että satuin juomaan kylmää kokista kuuman ruuan kanssa. Näinhän ei siis todellakaan missään nimessä saisi toimia. Menee elimistö sekaisin kun kehon feng shuit ja yin yangit romahtavat siinä sitten mukana. Silloinhan ihan kuka tahansa tulee kipeäksi kun kylmä ja kuuma menevät vatsassa sekaisin. Onneksi olen nyt vihdoin valaistunut tästä asiasta. </sarkasmi>
Olen lisäksi siinä mielessä onnekas, että lähes kaikki kiinalaiset tuntuvat olevan lääkäreitä tai vähintäänkin farmakologeja. Kaikki nämä oireethan johtuvat yksinkertaisesti siitä, etten juo tarpeeksi kuumaa vettä. Erityisesti kuumaa kiehuvaa vettä, teen kanssa tai ilman, jota kiinalaiset kittaavat säästä ja kellonajasta huolimatta.
Kerran eräs ystäväni kertoi minulle avuaaliasti, että ruokamyrkytykseni nyt sattui johtumaan kuitenkin ihan vain siitä, että satuin juomaan kylmää kokista kuuman ruuan kanssa. Näinhän ei siis todellakaan missään nimessä saisi toimia. Menee elimistö sekaisin kun kehon feng shuit ja yin yangit romahtavat siinä sitten mukana. Silloinhan ihan kuka tahansa tulee kipeäksi kun kylmä ja kuuma menevät vatsassa sekaisin. Onneksi olen nyt vihdoin valaistunut tästä asiasta. </sarkasmi>
Kuinka monta kiinalaista tarvitaan sytyttämään nuotio?
En oikeastaan edes tiedä mitä odotin, kun lupauduin lähtemään parisenkymmenen kiinalaisen kanssa maanantaiaamuna klo 8.30 huonosti nukutun yön jälkeen lyhyelle vaellukselle lähivuoristoon.
Retkestä lähinnä ilmoitettiin someryhmässä hyvin lyhyellä varoitusajalla, ja tehtiin todella selväksi että kyyditys lähtee tasan klo 8.30 ja mikäli tästä myöhästyy, niin jää pois reissulta.
Tietysti koska ollaan Kiinassa, on näiden aikataulujen onnistumisen todennäköisyys aina jotain prosentin murto-osan luokkaa. Jotenkin sitä vain aina järjestykseen ja suomalaisten hyvään organisointikykyyn tottuneena saapui paikalle unenpöpperöisenä kymmenisen minuuttia ennen lähtöä. Tämähän oli virhe, sillä matkaan päästiin 45 minuuttia aikataulusta myöhässä. Sen takia, että oli aivan ehdottoman tärkeää muunmuassa ottaa selfieitä, soittaa videopuhelu äidille/lapselle/koiralle/serkulle ja tietysti jonkun oli vielä pakko päästä vessaan, kauppaan, kirjastoon, kotiin, ravintolaan.... Mitä nyt ikinä.
Noin tunnin ajelimme tänä aurinkoisena, mutta koleana ja tuulisena aamuna vuoristopolulle. Maisemat olivat aivan upeat ja odotukset tästä retkestä olivat kaikin puolin korkealla. Kiinalaiset toverini olivat todella matkafiiliksissä ja lauloivat koko tunnin autossa karaokea, ikkunat auki. Matkalla tietysti piti pysähtyä vielä vessaan, kauppaan, kirjastoon, kotiin, ravintolaan.... Mitä nyt ikinä.
No, perille päästiin muutaman mutkan kautta vain kuullaksemme, että reitille olikin pääsyliput. Sehän ei nyt käynyt päinsä, koska erään ystäväni kaverin kaverin kaverin mummin siskon kummi oli bonganut tämän vuoristoreitin somesta ja sanonut ettei sisäänpääsymaksua ole. Olihan se pöyristyttävän kallistakin. 25 yuania henkilöä kohden (toim. huom. 3,20€) – silkkaa riistoa siitä että pääsee kävelemään vuorille, voitteko kuvitella?! (toim. huom. lue edellä mainittu sarkastisella äänensävyllä)
Suunnitelmat vaihtuivat yllättäen lennosta ja ajelimme taas noin puolisen tuntia alemmas vuoristoa, jotta löytyisi joku kiva paikka mihin kaikki väkisin mukaan raahatut keittiövälineet saa näppärästi pykättyä. Tietysti matkalla piti pysähtyä taas vielä vessaan, kauppaan, kirjastoon, kotiin, ravintolaan.... ja tietysti ottamaan myös selfieitä. Mitä nyt ikinä.
Kiinalaisten navigointitaitojen avulla löytyi vihdoin ja viimein jokin picnic-alue mitä upeimman vuorimaiseman vierestä ja harmitus vaellus-osuuden poisjäämisestä ei tuntunut enää harmittavan ketään. Paikka näytti kaikinpuolin hyvältä ja tavaroita alettiin sukkelasti purkaa... kunnes viiden minuutin päästä kaikilla kiinalaisilla oli kylmä ja ääneen ihmettelivät nämä luonnosta vieraantuneet kiinalaistoverit, että miten täällä vuoristossa voi olla niin kylmä, ja miksi minulla ei ole kylmä. Esittelin kiinalaisille kerrastoni ja selitin, että vuorilla on kylmää tähän aikaa vuodesta ja puin reilusti vaatetta sekä hyvät kävelykengät.
"Sinullahan on ihan hirveästi vaatetta! Sinulle olisi tullut siellä vuorilla kamalan kuuma!" Kiinalaisystäväni Gege kauhisteli ääneen. Yritin ystävällisesti selittää tälle hytisevälle kiinalaiselle, että vaatetta voi aina vähentää jos tulee kuuma, mutta jotenkin epäilen, että noin 1300 metrin korkeudessa olisi ollut mitenkään erityisen lämmintä, etenkään tähän aikaan vuodesta tuulisella säällä. Esittelin samalla takkini alla olevan pitkähihaisen ja fleece-hupparin ja kerroin laittaneeni vielä lämpimät sukkikset housujen alle ja toiset sukat, sekä hyvät kävelykengät ja kaulahuivin. Kysyin sitten Gegeltä, että mitä hän oli itse oikein pukenut vuoristovaellusta varten, jos kerta näin matalalla vuoristossa on jo noin kylmä.
"No laitoin takin alle tälläisen reikäisen napaan asti ulottuvan väljän neulepaidan ja nämä ohuet housut." Nilkat, ranteet ja kaula lisäksi paljaana. "Miksi ihmeessä?" kyselin vähintäänkin yhtä kauhistuneena kuin Gege hetki sitten. "No pitää tietysti näyttää kuvissa hyvältä."
Ja muilla matkaseuralaisillani oli pukeutumisessa tämä täysin sama suorastaan kiinalaista vanhaa viisautta hehkuva logiikka. Niin aikuisilla, kuin nuoremmillakin.
Ehkä siis onni onnettomuudessa, että tämä vuoristovaellus jäi väliin, ettei koko ryhmää olisi tarvinnut evakuoida 1300 metristä hypotermian vuoksi.
Autot oli lastattu taas täyteen ja noin puolisen tuntia ajeltiin jälleen (tällä kertaa ei tarvinnut pysähtyä yllätyksekseni kertaakaan) alemmas vuoristoa, kunnes oltiin kaupungin tasolla, jossa kaikilla oli edes jokseenkin lämmintä. Tavaroiden purkaminen kiinalaisten toimesta tapahtui sangen sukkelaan ja pian meillä oli puistossa lähinnä jotain festareiden retkikeittiötä muistuttava viritelmä leikkuulautoineen, vispilöineen ja kippoineen. Itsehän olin vain ymmärtänyt että retkellä on nuotio / grillausmahdollisuus. Olinpa taas ollut typerä.
Jotenkin sitä luulisi, että retkikeittiötä innokkaasti pykäilevät kiinalaiset olisivat tienneet, miten hiiligrilli tai nuotio toimii. Näinhän ei tietystikään ollut. Katselin melko huvittuneena kun pieni ryhmä kiinalaisia päivitteli ääneen, että miksei hiili syty ollenkaan palamaan ilman mitään sytykettä tai sytytysöljyä. Tarjouduin tietysti muutamaan otteeseen auttamaan, mutta länsimaalaisena "vieraana", minun ei kuulemma tarvitse tähän toimintaan osallistua. Yritin tietysti sivupuheessa ohimennen mainita, että minulla suomalaisena metsän asukkina ehkä saattaisi olla jotain vahvaa osaamista tässä lajissa. Sen sijaan minut istuettiin alas ja tuupattiin ruokaa naaman eteen, koska minullehan voi tulla kamalan kylmä siinä odotellessa.
No, kekseliäästi bensalla ja auringonkukkaöljyllä tämä grilliviritelmä, sekä nuotio saatiin jollain ihmeen kaupalla edes jotenkin lämpiämään noin kymmenen kiinalaisten toimesta. Sytyke kuitenkin näytti puuttuvan ja ehdotin, että mitä jos keräisitte jotain oksia ja kuivia lehtiä sillä välin kun käyn kulman takana vessassa.
Kun sitten palasin seuraamaan tätä grilliviritelmän sytyttämistä, olivat kiinalaiset varsin ympäristö- ja terveystietoisina käyttäneet muovipulloja ja muovikasseja sytykkeenä. Lisäksi näppärästi sytykkeeksi oli kerätty muutakin jätettä luonnosta, eli sipsipusseja, karkkipapereita, limupulloja... Melkein teki mieli huutaa ääneen että mitä helvettiä te oikein teette. Sen sijaan suustani pääsi jota kuinkin kohteliaampi versio, johon Gege vastasi minulle kauniisti hymyillen, että tämähän on hyvä kaikille kun poltamme roskia luonnosta ja näin siivoamme luontoa siinä samalla kun ruoka kypsyy. "Siis... meinasitte ruuan kypsentää nyt tässä muovinuotiossa?" Olin aivan todella tyrmistynyt ja järkyttynyt. "No missäs sitten? Hyvähältähän tämä näyttää" tuumasi Gege ja tuuppasi lisää muovipusseja grilliin hiilen sekaan muiden kiinalaisten nyökytellessä hyväksyvästi.
Jostain syystä jäi itselläni nämä grillieväät syömättä ja istuin hetken sakeassa muovikaasusavussa hengitystiet hyvin peitettynä matkatovereideni syödessä grillivartaitaan kiinalaisen pop-musiikin täysiä pauhatessa taustalla. "Harmikseni", minun oli poistuttava paikalta hieman aikaisemmin, joten en sitten jäänyt näitä muovisavuja sen pidemmäksi aikaa hengittelemään. Se siitä luonnon rauhasta.
Minua taksille saattaessa kiinalaisystäväni vielä tokaisi vienon hymyn saattelemana tämän koko päivän kruunaavan lausahduksen:
"Te suomalaiset olette kyllä niin outoja"
Niin kai sitten, sori siitä. Maassa maan tavalla?
Retkestä lähinnä ilmoitettiin someryhmässä hyvin lyhyellä varoitusajalla, ja tehtiin todella selväksi että kyyditys lähtee tasan klo 8.30 ja mikäli tästä myöhästyy, niin jää pois reissulta.
Tietysti koska ollaan Kiinassa, on näiden aikataulujen onnistumisen todennäköisyys aina jotain prosentin murto-osan luokkaa. Jotenkin sitä vain aina järjestykseen ja suomalaisten hyvään organisointikykyyn tottuneena saapui paikalle unenpöpperöisenä kymmenisen minuuttia ennen lähtöä. Tämähän oli virhe, sillä matkaan päästiin 45 minuuttia aikataulusta myöhässä. Sen takia, että oli aivan ehdottoman tärkeää muunmuassa ottaa selfieitä, soittaa videopuhelu äidille/lapselle/koiralle/serkulle ja tietysti jonkun oli vielä pakko päästä vessaan, kauppaan, kirjastoon, kotiin, ravintolaan.... Mitä nyt ikinä.
Noin tunnin ajelimme tänä aurinkoisena, mutta koleana ja tuulisena aamuna vuoristopolulle. Maisemat olivat aivan upeat ja odotukset tästä retkestä olivat kaikin puolin korkealla. Kiinalaiset toverini olivat todella matkafiiliksissä ja lauloivat koko tunnin autossa karaokea, ikkunat auki. Matkalla tietysti piti pysähtyä vielä vessaan, kauppaan, kirjastoon, kotiin, ravintolaan.... Mitä nyt ikinä.
No, perille päästiin muutaman mutkan kautta vain kuullaksemme, että reitille olikin pääsyliput. Sehän ei nyt käynyt päinsä, koska erään ystäväni kaverin kaverin kaverin mummin siskon kummi oli bonganut tämän vuoristoreitin somesta ja sanonut ettei sisäänpääsymaksua ole. Olihan se pöyristyttävän kallistakin. 25 yuania henkilöä kohden (toim. huom. 3,20€) – silkkaa riistoa siitä että pääsee kävelemään vuorille, voitteko kuvitella?! (toim. huom. lue edellä mainittu sarkastisella äänensävyllä)
Suunnitelmat vaihtuivat yllättäen lennosta ja ajelimme taas noin puolisen tuntia alemmas vuoristoa, jotta löytyisi joku kiva paikka mihin kaikki väkisin mukaan raahatut keittiövälineet saa näppärästi pykättyä. Tietysti matkalla piti pysähtyä taas vielä vessaan, kauppaan, kirjastoon, kotiin, ravintolaan.... ja tietysti ottamaan myös selfieitä. Mitä nyt ikinä.
Kiinalaisten navigointitaitojen avulla löytyi vihdoin ja viimein jokin picnic-alue mitä upeimman vuorimaiseman vierestä ja harmitus vaellus-osuuden poisjäämisestä ei tuntunut enää harmittavan ketään. Paikka näytti kaikinpuolin hyvältä ja tavaroita alettiin sukkelasti purkaa... kunnes viiden minuutin päästä kaikilla kiinalaisilla oli kylmä ja ääneen ihmettelivät nämä luonnosta vieraantuneet kiinalaistoverit, että miten täällä vuoristossa voi olla niin kylmä, ja miksi minulla ei ole kylmä. Esittelin kiinalaisille kerrastoni ja selitin, että vuorilla on kylmää tähän aikaa vuodesta ja puin reilusti vaatetta sekä hyvät kävelykengät.
"Sinullahan on ihan hirveästi vaatetta! Sinulle olisi tullut siellä vuorilla kamalan kuuma!" Kiinalaisystäväni Gege kauhisteli ääneen. Yritin ystävällisesti selittää tälle hytisevälle kiinalaiselle, että vaatetta voi aina vähentää jos tulee kuuma, mutta jotenkin epäilen, että noin 1300 metrin korkeudessa olisi ollut mitenkään erityisen lämmintä, etenkään tähän aikaan vuodesta tuulisella säällä. Esittelin samalla takkini alla olevan pitkähihaisen ja fleece-hupparin ja kerroin laittaneeni vielä lämpimät sukkikset housujen alle ja toiset sukat, sekä hyvät kävelykengät ja kaulahuivin. Kysyin sitten Gegeltä, että mitä hän oli itse oikein pukenut vuoristovaellusta varten, jos kerta näin matalalla vuoristossa on jo noin kylmä.
"No laitoin takin alle tälläisen reikäisen napaan asti ulottuvan väljän neulepaidan ja nämä ohuet housut." Nilkat, ranteet ja kaula lisäksi paljaana. "Miksi ihmeessä?" kyselin vähintäänkin yhtä kauhistuneena kuin Gege hetki sitten. "No pitää tietysti näyttää kuvissa hyvältä."
Ja muilla matkaseuralaisillani oli pukeutumisessa tämä täysin sama suorastaan kiinalaista vanhaa viisautta hehkuva logiikka. Niin aikuisilla, kuin nuoremmillakin.
Ehkä siis onni onnettomuudessa, että tämä vuoristovaellus jäi väliin, ettei koko ryhmää olisi tarvinnut evakuoida 1300 metristä hypotermian vuoksi.
Autot oli lastattu taas täyteen ja noin puolisen tuntia ajeltiin jälleen (tällä kertaa ei tarvinnut pysähtyä yllätyksekseni kertaakaan) alemmas vuoristoa, kunnes oltiin kaupungin tasolla, jossa kaikilla oli edes jokseenkin lämmintä. Tavaroiden purkaminen kiinalaisten toimesta tapahtui sangen sukkelaan ja pian meillä oli puistossa lähinnä jotain festareiden retkikeittiötä muistuttava viritelmä leikkuulautoineen, vispilöineen ja kippoineen. Itsehän olin vain ymmärtänyt että retkellä on nuotio / grillausmahdollisuus. Olinpa taas ollut typerä.
Jotenkin sitä luulisi, että retkikeittiötä innokkaasti pykäilevät kiinalaiset olisivat tienneet, miten hiiligrilli tai nuotio toimii. Näinhän ei tietystikään ollut. Katselin melko huvittuneena kun pieni ryhmä kiinalaisia päivitteli ääneen, että miksei hiili syty ollenkaan palamaan ilman mitään sytykettä tai sytytysöljyä. Tarjouduin tietysti muutamaan otteeseen auttamaan, mutta länsimaalaisena "vieraana", minun ei kuulemma tarvitse tähän toimintaan osallistua. Yritin tietysti sivupuheessa ohimennen mainita, että minulla suomalaisena metsän asukkina ehkä saattaisi olla jotain vahvaa osaamista tässä lajissa. Sen sijaan minut istuettiin alas ja tuupattiin ruokaa naaman eteen, koska minullehan voi tulla kamalan kylmä siinä odotellessa.
No, kekseliäästi bensalla ja auringonkukkaöljyllä tämä grilliviritelmä, sekä nuotio saatiin jollain ihmeen kaupalla edes jotenkin lämpiämään noin kymmenen kiinalaisten toimesta. Sytyke kuitenkin näytti puuttuvan ja ehdotin, että mitä jos keräisitte jotain oksia ja kuivia lehtiä sillä välin kun käyn kulman takana vessassa.
Kun sitten palasin seuraamaan tätä grilliviritelmän sytyttämistä, olivat kiinalaiset varsin ympäristö- ja terveystietoisina käyttäneet muovipulloja ja muovikasseja sytykkeenä. Lisäksi näppärästi sytykkeeksi oli kerätty muutakin jätettä luonnosta, eli sipsipusseja, karkkipapereita, limupulloja... Melkein teki mieli huutaa ääneen että mitä helvettiä te oikein teette. Sen sijaan suustani pääsi jota kuinkin kohteliaampi versio, johon Gege vastasi minulle kauniisti hymyillen, että tämähän on hyvä kaikille kun poltamme roskia luonnosta ja näin siivoamme luontoa siinä samalla kun ruoka kypsyy. "Siis... meinasitte ruuan kypsentää nyt tässä muovinuotiossa?" Olin aivan todella tyrmistynyt ja järkyttynyt. "No missäs sitten? Hyvähältähän tämä näyttää" tuumasi Gege ja tuuppasi lisää muovipusseja grilliin hiilen sekaan muiden kiinalaisten nyökytellessä hyväksyvästi.
Jostain syystä jäi itselläni nämä grillieväät syömättä ja istuin hetken sakeassa muovikaasusavussa hengitystiet hyvin peitettynä matkatovereideni syödessä grillivartaitaan kiinalaisen pop-musiikin täysiä pauhatessa taustalla. "Harmikseni", minun oli poistuttava paikalta hieman aikaisemmin, joten en sitten jäänyt näitä muovisavuja sen pidemmäksi aikaa hengittelemään. Se siitä luonnon rauhasta.
Minua taksille saattaessa kiinalaisystäväni vielä tokaisi vienon hymyn saattelemana tämän koko päivän kruunaavan lausahduksen:
"Te suomalaiset olette kyllä niin outoja"
Niin kai sitten, sori siitä. Maassa maan tavalla?
🎶🎵 "On meillä metsässä muovinuotiogrillipiiri" 🎵🎶
Kaikkien tuntema klassinen kiinalainen retkilaulu.